SHOL RY:N SÄÄNNÖT
1.luku
YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ
1 §
Yhdistyksen nimi on Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liitto ry. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto voi kokoontua hallituksen päätöksestä kotipaikkansa ulkopuolella.
2 §
Liiton tarkoituksena on suomalaisten hammaslääketieteen opiskelijoiden yhdistysten keskusjärjestönä edustaa ja yhdistää jäsenyhdistystensä jäseniä kotimaisessa ja kansainvälisessä toiminnassa sekä edistää ja valvoa heidän yhteisiä etujaan erityisesti koulutus-, ammatti- ja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä.
3 §
Tarkoituksiensa toteuttamiseksi liitto järjestää kokouksia ja keskutelutilaisuuksia, harjoittaa (valistus- ja) tiedotustoimintaa, antaa lausuntoja ja tekee aloitteita sekä muilla vastaavilla tavoilla toimii jäsenistönsä etujen mukaisesti.
4 §
Liiton jäseniksi voivat liittyä Suomessa rekisteröidyt hammaslääketieteen opiskelijayhdistykset. Jäseneksi hyväksymisestä päättää hakemuksesta liittokokous.
2. luku
LIITTOKOKOUS
5 §
Liiton päätäntävaltaa käyttää liittokokous. Jokainen liiton jäsen valitsee yhden edustajan kutakin alkavaa viittäkymmentä jäsentään kohti. Edustusta laskettaessa käytetään jäsenyhdistysten jäsenmäärinä viimeksi kuluneen lukukauden jäsenmääriä.)
Liiton kokousedustajien tulee edustaa tasapuolisesti eri opintovaiheita kussakin jäsenyhdistyksessä. Jokainen jäsenyhdistys valitsee kolme varahenkilöä liittokokousedustajilleen. Jokaisella edustajalla tulee olla valtakirja. Jos liittokokousedustaja valitaan hallituksen jäseneksi, hänen tilalleen tulee varahenkilö.
6 §
Liitto pitää kaksi varsinaista kokousta vuosittain, kevätliittokokous pidetään maaliskuun aikana ja syysliittokokous marraskuun aikana.
Hallitus voi kutsua koolle ylimääräisen liittokokouksen. Ylimääräinen liittokokous on kutsuttava koolle myös, mikäli jäsenyhdistys sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti tai sähköisesti pyytää. Kutsu jäsenyhdistyksille ylimääräiseen kokoukseen on lähetettävä 14 vuorokauden kuluessa siitä kun pyyntö on saapunut liiton hallitukselle.
7 §
Liittokokouksen kutsuu koolle liiton hallitus. Kutsu liittokokoukseen on lähetettävä kirjallisesti tai sähköisesti jäsenyhdistyksille vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta. Kokouskutsuun on liitettävä esille tulevien asioiden käsittelyä varten tarpeelliset asiakirjat jokaiselle edustajalle. Liittokokouksessa käsiteltäväksi aiotut asiat on esitettävä hallitukselle viimeistään viikkoa ennen kokousta.
Liittokokous on päätösvaltainen, kun se on laillisesti koollekutsuttu.
8 §
Liittokokouksessa johtaa puhetta hallituksen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja siihen asti, kun kokoukselle on valittu puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat myös tarvittaessa ääntenlaskijoina, sekä heille kaksi varahenkilöä.
9 §
Liittokokouksessa jokaisella läsnä olevalla edustajalla on yksi ääni.
Asiat päätetään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä ellei näissä säännöissä toisin määrätä.
Vaalit toimitetaan enemmistövaaleina.
Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt.
10 §
Kokouksessa ensimmäistä kertaa käsiteltävänä oleva asia siirretään vähintään kolmen edustajan, joiden on edustettava vähintään kahta eri jäsenyhdistystä, vaatimuksesta käsiteltäväksi myös seuraavassa kokouksessa, jollei vähintään kolme neljäsosaa katso asiaa niin kiireiseksi, että se on päätettävä samassa kokouksessa.
11 §
Kevätliittokokous
11.1.käsittelee liiton hallituksen antaman toimintakertomuksen edelliseltä kalenterivuodelta.
11.2.vahvistaa tilinpäätöksen sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä.
11.3.käsittelee muut kokouskutsussa mainitut asiat.
12 §
Syysliittokokous
12.1.päättää jäsenmaksun määräämisperusteista ja suuruudesta, myöhästymissakon suuruudesta sekä toimihenkilöiden palkkioista.
12.2.vahvistaa seuraavan vuoden talousarvion ja toimintasuunnitelman.
12.3.valitsee hallituksen puheenjohtajan ja 6-8 hallituksen jäsentä seuraavaksi kalenterivuodeksi siten, että hallituksessa on vähintään yksi jäsen kustakin jäsenyhdistyksestä.
12.4.valitsee toiminnantarkastajan ja hänelle varahenkilön.
12.5.käsittelee muut kokouskutsussa mainitut asiat.
13 §
Puhe- ja läsnäolo-oikeus on kaikilla jäsenyhdistysten jäsenillä, puheenjohtajalla, hallituksen jäsenillä ja toimihenkilöillä.
3.luku
HALLITUS
14 §
Liiton hallitukseen kuuluu puheenjohtaja sekä 6-8 jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan ainakin varapuheenjohtajan, sihteerin, talousvastaavan, ulkoasiainvastaavan, sisäasiainvastaavan sekä tiedotusvastaavan.
Hallituksen toimikausi on yksi kalenterivuosi.
15 §
Hallituksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Hallitus on kutsuttava koolle mikäli hallituksen jäsen sitä kirjallisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet hallituksesta on läsnä.
4.luku
VALIOKUNNAT JA TOIMIHENKILÖT
16 §
Liittokokouksella on oikeus asettaa pysyviä ja tilapäisiä valiokuntia. Hallitus voi asettaa tilapäisiä valiokuntia.
17 §
Liittokokous vahvistaa pysyvien valiokuntien ohjesäännön.
18 §
Liittokokous voi perustaa tiettyä toimialaa varten toimen, johon toimihenkilö valitaan syysliittokokouksessa toimikaudeksi kerrallaan ja jonka tehtävistä ja asemasta määrätään erikseen.
5.luku
TALOUS
19 §
Liiton toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla, toiminnan tuotoilla sekä saatavilla lahjoituksilla ja avustuksilla. Liitolla on oikeus ottaa vastaan jälkisäädöksiä ja lahjoituksia, omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta ja kerätä asianomaisella luvalla varoja tarkoituksensa toteuttamiseksi.
20 §
Syysliittokokouksen vahvistama jäsenmaksu on suoritettava maaliskuun loppuun mennessä.
Myöhästyneestä suorituksesta hallitus voi periä liittokokouksen päättämän myöhästymissakon.
21 §
Liiton tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on tammikuun kuluessa jätettävä tilintarkastajalle, joiden tulee helmikuun aikana antaa toimivalle hallitukselle tilintarkastuskertomus.
6.luku
MUUT MÄÄRÄYKSET
22 §
Liiton nimen kirjoittavat puheenjohtaja yksin, varapuheenjohtaja yhdessä jonkun muun hallituksen jäsenen kanssa tai hallituksen tähän nimittämä henkilö yksin valtakirjalla. Taloudenhoitoon liittyvissä asioissa liiton nimen kirjoittaa taloudenhoitaja yksin.
23 §
Jäsenyhdistyksen, joka eroaa liitosta, on ilmoitettava siitä kirjallisesti liiton hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti liittokokouksen pöytäkirjaan. Jos ilmoitus tehdään ennen kuin talousarvio on vahvistettu, jäsenyhdistys on vapaa jäsenyydestä seuraavan vuoden alusta. Jos ilmoitus tehdään myöhemmin, on jäsenyhdistys vapaa vuoden kuluttua eroilmoituksesta ja velvollinen suorittamaan talousarvion mukaisen jäsenmaksun seuraavalta vuodelta.
24 §
Ehdotus näiden sääntöjen muuttamisesta tai liiton purkamisesta katsotaan hyväksytyksi, jos sen puolesta on kahdessa perättäisessä, vähintään neljäntoista päivän väliajoin pidettävässä liittokokouksessa kummassakin annettu vähintään kolme neljäsosaa saapuvilla olevien edustajien äänistä.
Jos liitto purkautuu tai lakkautetaan, on sen varat, mikäli luovuttaja ei niistä ole toisin määrännyt, jaettava jäsenyhdistysten kesken niiden jäsenmäärien suhteessa käytettäväksi niiden toimesta viimeisen liittokokouksen määräämällä tavalla jollakin liiton toimialalla.
25 §
Ansiomerkeitstä määrätään SHOL:n ansiomerkkiohjesäännössä.